Yritys

SERCO -laitteet valmistaa JPT Serco Oy

Me JPT Serco Oy:ssä suunnittelemme ja valmistamme SERCO-merkkisiä innovatiivisia työlaitteita erilaisten kulkuväylien ympärivuotiseen huoltoon ja kunnossapitoon. Päätuotteitamme ovat ammattikäyttöön tarkoitetut työlaitteet auraukseen, hiekoittamiseen, lanaukseen, pesemiseen ja harjaukseen. Suunnittelun ja valmistuksen lisäksi tarjoamme asiakkaillemme myös monipuolista varaosa- ja huoltopalvelua sekä jatkuvasti kehittyvän huoltoverkon.

Historian havinaa

SERCO-tuotemerkin synnyinjuuret johtavat Pohjanmaalle, jossa kulkuväylien kunnossapidon laitteiden valmistus aloitettiin jo vuonna 1994. Meille Köyliöön valmistus siirtyi liiketoimintakaupan myötä 2006. Vuonna 2019 laajensimme toimintaamme edelleen tekemällä liiketoimintakaupat ensin TOP-tuotemerkkiä valmistavan HK Kone Oy:n kanssa ja pian sen jälkeen SKAALA -tuotemerkkiä valmistavan Reko Tuote Oy:n kanssa. Vuonna 2023 kasvu jatkui Reko Tuote Oy:n kanssa tehdyllä liiketoimintakaupalla koskien kaikkia Reko-Kone -tuotteita.

”Nämä liiketoimintakaupat vahvistivat strategiaamme.” sanoo toimitusjohtajamme Juha Kumlander. ”Nyt voimme mm. aura- ja hiekoitinkaupassa palvella ihan kaikkia asiakkaita pienistä kiinteistönhoitotraktoreista isoihin traktoreihin ja pyöräkuormaajiin.”

Vuonna 2020 teimme tuotemerkkiuudistuksen selkeyttääksemme toimintaamme ja palveluitamme. Koko tuote- ja palvelukonsepti keskitettiin SERCO -tuotemerkin alle. TOP ja SKAALA -tuotteet eivät silti hävinneet, vaan ne siirtyivät SERCOn alle omiksi tuoteperheikseen. Myös Reko-Kone -tuotteet siirtyvät SERCO -tuotemerkin alle.

Arvot ohjaamassa toimintaa

Tuotemerkkiuudistuksen yhteydessä uudistimme myös brändiämme palvellaksemme asiakkaitamme entistä paremmin. SERCO -brändin ytimessä ovat työkoneen ratissa istuvat arjen sankarit, joiden arvokasta työtä ympäristön puhtauden ja turvallisuuden eteen haluamme olla mahdollistamassa nyt ja tulevaisuudessa.

Toimintaamme ohjaavat arvot ovat määrätietoisuus, avoimuus ja luotettavuus. Tämä tarkoittaa entistä avoimempaa ja tiiviimpää yhteistyötä kaikkien asiakasryhmiemme kanssa sekä takuun siitä, että tuotteemme tekevät kaiken sen mitä lupaavat ja jopa enemmän.

Suomenhevonen on ainoa kotimainen, Suomessa kehitetty hevosrotu. Sen historia ylettyyn noin tuhannen vuoden taakse. Suomenhevosen käyttö on vaihdellut kulkuneuvosta sotilasratsuun ja työhevosesta ravi- ja ratsuhevoseen. (Lähde: SA-kuva)

Mies ja hevonen

Miten suomenhevonen liittyy meihin? Brändiuudistuksen myötä logomme yhteyteen liitettiin suomenhevosen päätä muistuttava symboli. Tämä ei suinkaan ollut sattumaa, vaan samaistuimme yrityksenä vahvasti tuohon väsymättömään työkoneeseen, joka yhdessä sotasankareidemme kanssa mahdollisti Suomen itsenäisyyttä ja jälleenrakentamista.

Suomenhevonen on aina ollut paljon enemmän kuin pelkkä työkone. Se on ollut myös työpari, johon luotetaan. Suomenhevosta kuvaillaan usein myös vahvana, kestävänä ja rehellisenä kumppanina. Tätä kaikkea me SERCOlla haluamme luvata asiakkaillemme, rehellisen ja vahvan kumppanin sekä laadukkaat ja kestävät SERCO-tuotteet.

Mahdollistamassa sankaritarinoita

Tänä päivänä meitä SERCOlla motivoivat kaikki ne arjen sankarit, jotka vuorokauden ajasta riippumatta nousevat työkoneen rattiin ja varmistavat että ympäristömme ja siisti ja turvallinen. Suomenhevonen on vaihtunut koneeksi ja työlaitteeksi, johon halutaan luottaa. Siksi kehitämme määrätietoisesti sekä uusia että vanhoja tuotteitamme entistä tehokkaammaksi, kestävämmäksi ja innovatiivisemmaksi, jotta niillä voitaisiin mahdollistaa kulkuväylien kunnossapidon sankaritarinoita nyt ja tulevaisuudessa.

Laatu on meille sydämen asia

Meille laatu ei ole vain sanahelinää, koska sitä se ei ole meidän asiakkaillekaan. Loppukäyttäjien on pystyttävä luottamaan siihen, että tuotteemme tekevät sen minkä lupaavat ja jopa vähän enemmän. Siksi teemme jokaiselle meiltä lähtevälle tuotteelle toimintatarkastuksia ja varmistamme tuotekehityskohteiden toimivuuden protojen avulla. Pyrimme aina löytämään asiakkaan kannalta helpoimman ratkaisun ongelmiin, joka onnistuu vain tiiviillä yhteistyöllä yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Suomalaisella sisulla ja ennakkoluulottomasti kehitämme toimintaamme ja tuotteitamme auttaaksemme asiakkaitamme eteenpäin omassa toiminnassaan. Ja jotta tämä ei jää sanahelinäksi, meidän laadukasta toimintaa arvioi jatkuvasti puolueeton akkredioitu laitos. Todisteeksi laadukkaasta toiminnasta ja jatkuvasta kehittymisestä meille on myönnetty ISO 9001:2015 johtamisjärjestelmästandardin mukainen laatusertifikaatti. Jos haluat tutustua tarkemmin laatuajatteluumme, lue lisää toimintapolitiikastamme.

Tiesitkö muuten, että muun muassa ISO 9001:2015 standardi ei ole pelkkää byrokratian ja asiakirjojen laadintaa vaan sen tavoitteena on entistä enemmän löytää ratkaisuja parempaan asiakaspalveluun ja asiakasta hyödyttävään jatkuvaan kehittymiseen. Se on oikea työkalu, jonka tuloksekkaasta käytöstä saa todisteeksi kolme vuotta kerrallaan voimassa olevan sertifikaatin. Siksi meille on sydämen asia pitää tämä sertifikaatti jatkuvasti voimassa osoittaaksemme sinulle toimintamme olevan laadukasta, vastuullista ja jatkuvasti kehittyvää.

Vastuullisuus on tätä päivää

Olemme yrityksenä sitoutuneet Energiatehokkuus sopimukseen kesällä 2018. Tämä tarkoittaa sitä, että SERCO-tuotteet valmistetaan energiatehokkaissa nykyaikaisissa tuotantotiloissa energiatehokkain tuotantomenetelmin. Valaistuksemme on uusittu energiatehokkaisiin LED -valaisimiin ja kesällä 2019 koko ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmämme uusittiin. Öljylämmitys sai väistyä ja tilalle tulivat ekologiset ilmavesipumput. Lajittelemme jätteemme eri metalleihin, puujätteeseen, energiajätteeseen ja sekajätteeseen. Kaikki pahvit ja muovit keräämme ja puristamme itse omalla Orwakin 3400 pahvipuristimella ja HSM VL 600 muoviprässillä.

Tehtaallamme käytämme myös Co2 vapaata sähköä. Paikallinen sähköyhtiö Paneliankosken voima toimittaa meille sähköä, joka on tuotettu sellaisilla tuotantomuodoilla, jotka eivät aiheuta hiilidioksidipäästöjä ilmakehään.

Olemme osana vastuullisuutta ottaneet toiminnassamme huomioon henkilötietolain (10 ja 24 §) ja EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR). Niiden pohjalta olemme luoneet toimintaamme koskevan tietosuojapolitiikan ja rekisteriselosteet; Asiakasrekisteriseloste, Toimittajarekisteriseloste ja SERCO uutiskirjeiden tilaajat -rekisteriseloste. Haluamme toimia luottamuksellisesti henkilötietonsa meidän käyttöön antaneita eli rekisteröityjä kohtaan. Tähän luottamukseen liittyy olennaisena osana avoimuus rekisteröityjä kohtaan sekä rekisteröityjen oikeudet. Vastaamme mielellämme mahdollisiin kysymyksiin. Niin pientä asiaa ei ole, ettei sitä kannattaisi kysyä.

JPT Serco Oy

SERCO -tuotteet suunnittelee, valmistaa ja myy suomalainen perheyritys JPT Serco Oy

Toimipaikat
Säkylän Köyliö,
3 500 m2 tehdas
Suunnittelu, osavalmistus, märkämaalaus, kokoonpano, testaus, myynti, varaosavarasto ja huolto.

Lappeenranta, myynti

Henkilöstö
Työllistämme tällä hetkellä noin 25 ammattilaista.