Meillä on ilo ja kunnia kertoa Teille juuri tehdystä liiketoimintakaupasta. Huhtikuun 2023 lopussa JPT Serco Oy on hankkinut omistukseensa Reko Tuote Oy:n liiketoiminnan allekirjoittamalla liiketoimintakaupan. Kauppa koskee kaikkia Reko Tuote Oy:n valmistamia ja myymiä tuotteita.
Reko Tuote Oy on Revonlahdella, noin 60 kilometria Oulusta, toimiva infranhoitotyökoneiden lisälaitteiden kehittämiseen, valmistamiseen ja myymiseen erikoistunut perheyritys. Reko Tuote Oy on valmistanut tuotteita Reko-Kone -tuotemerkillä vuodesta 2015 lähtien. Mutta tätä ennenkin Reko-Kone -tuotteita on valmistettu jo yli 20 vuotta Suomessa. Reko-Koneen tunnetuimpia tuotteita ovat olleet mm. hinattavat hiekoitusvaunut.

Kuvassa kauppojen merkiksi kättelevät (vasem.) Markku Väyrynen ja (oik.) Juha-Pekka Jaskari
Nyt toteutuneen liiketoimintakaupan myötä Reko-Kone -tuotteet siirtyvät JPT Serco Oy:n omistukseen, valmistukseen ja myyntiin. Asteittain ne tulevat siirtymään harmaa-oransseina SERCO -tuotemerkin alle. Kuitenkin kaikki yhteyshenkilöt säilyvät ennallaan. Reko Tuote Oy:n Väyrysen Markku jatkaa tuttuun tapaan Pohjois-Suomessa Revonlahden toimipisteellä sekä vanhojen Reko-koneiden myyntiä että nyt myös Serco -koneiden myyntiä. Myös tutut Sercon miehet Jurvasen Keijo, Pesosen Hannu ja Jaskarin Juha-Pekka jatkavat SERCO -tuotteiden myyntiä. Varaosissa tuttuun tapaan palvelevat Jurvasen Keijo ja Arolan Teemu.
Miten tämä liiketoimintakauppa vaikuttaa asiakkaisiimme?
1. Entistä kattavampi tuotevalikoima saman katon alta
Reko-Kone tuotteet täydentävät merkittävästi Sercon tuotetarjontaa sekä kiinteistönhoitopuolella että nyt myös traktoriurakoitsijoiden puolella. Asiakkaidemme ei tarvitse kuluttaa aikaa ja rahaa etsiäkseen sopivia ratkaisuja useista eri paikoista, sen sijaan he saavat entistä monipuolisemman valikoiman ja palvelut yhdestä paikasta, meiltä.
2. Suomalainen laatuvalmistus
JPT Serco Oy on joustava ja ketterä suomalainen perheyritys ja sen toiminnalle on myönnetty ISO 9001:2015 standardin mukainen laatusertifikaatti. Valmistus kehittyy jatkuvasti ja kapasiteettia tulee lisää mm. nyt kesälle investoidun Gantry robottihitsaussolun myötä. Tämä tarjoaa hyvät puitteet laadukkaille SERCO -tuotteille, mukaan lukien SERCOn alle siirtyville Reko-Kone -tuotteille, nopeisiin toimituksiin suoraan tai lähes suoraan suoraan varastosta.
3. Vahva verkosto Pohjois-Suomessa
Liiketoimintakaupan myötä palveluasteemme paranee entisestään Pohjois-Suomessa. Kaikki vanhat tutut yhteyshenkilöt säilyvät. Markku Väyrynen jatkaa sekä SERCO -tuotemerkin alle siirtyvien Reko-Kone -tuotteiden myyntiä että uutena myös aiempien SERCO -tuotteiden myyntiä vanhassa tutussa Revonlahden ympäristössä.
Markun terveiset; ”Tehty liiketoimintakauppa tukee myyntiäni Pohjois-Suomessa. Enää minun ei tarvitse myydä ”Ei oota”.”
4. Työlaitteet ja elinkaaripalvelut suoraan valmistajalta ilman välikäsiä
Tarjoamme palvelut palvelut koko työlaitteen elinkaarelle; tuotekehityksestä, valmistukseen, myyntiin sekä varaosa- ja huoltopalveluihin. Kustannustaloudellisin tapa hankkia työlaitteita on asioida suoraan valmistajan kanssa.
Varaosa- ja huoltopalvelut löytyvät jatkossakin niin vanhohin Reko-Kone kuin kaikkiin SERCO -tuotteisiin;
- Jälkimarkkinapäälliköltämme Teemu Arolalta – teemu.arola(at)serco.fi / 02 4808 7006
- Varaosapäälliköltämme Keijo Jurvaselta – keijo.jurvanen(at)serco.fi / 02 4808 7012
- TAI täältä sivujemme verkkokaupan kautta (verkkokaupan tarjonta kasvaa tulevan kesän mittaan)
Terveiset
Sercon toimitusjohtajan, Juha Kumlanderin liiketoimintakauppa -terveiset:
”Tehty liiketoimintakauppa on osa Sercon kasvustrategiaa. Lisäksi tämä vahvistaa merkittävästi Sercon myyntiä ja läsnäoloa Pohjois-Suomessa. Nyt meillä on oma ”Sercomies” myös Pohjois-Suomessa.”
Lisätietoja antavat:
Juha Kumlander
JPT Serco Oy CEO
juha.kumlander(at)serco.fi
02 4808 7002
Markku Väyrynen
Reko Kone Oy CEO
markku.vayrynen(at)rekokone.fi
040 547 2615
———————————————————————————————
Tutustu myös Reko-Kone -tuotteisiin: www.rekokone.fi
> Hiljalleen ne siirtyvät tänne, serco.fi -osoitteeseen.
