Meille tärkeää on nopeat toimitukset asiakkaille mielellään suoraan varastosta. Kasvaneen myyntimme johdosta meille on tullut myös kasvanut varastointitilan tarve. Ulkovarastoa kyllä löytyy, mutta vielä laadukkaampi on katettu varastointitila.
FB Ketjun muutto Ristolan teollisuusalueelta Rauman Lappiin toi lisätilaa tarjolle Ristolaan. Yhtiöllä oli Ristolassa noin 4,6 hehtaarin kiinteistöt, joilla on noin 3500 neliömetriä teollisuus- ja toimistotilaa. Joulukuun 2020 alussa allekirjoitetun kauppasopimuksen myötä kiinteistöjen omistusoikeus siirtyy Tammihallit Oy:lle vuoden 2021 huhtikuussa. Tammihallit Oy -kiinteistöyhtiön omistaa Juha-Pekka Jaskari, Kalle Airisto ja Marko Wessman.
”Meillä JPT Jaskarilla on ollut varastotilan tarvetta ja kun syksyllä kuulin FB Ketjun suunnitelmista, soitin heille päin.” JPT Jaskari Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Jaskari kertoo.
Pian pohdinta kasvoi, kun Tamminiitty Oy:lläkin oli tarvetta lisätilalle. Tammihallit Oy:n kautta alettiin neuvotella kauppoja FB Ketjun kaikista kiinteistöistä ja syksyn 2020 mittaan löytyikin yhteinen kuvio kaupan ehdoista.
Valtaosa uusista tiloista tulee Tamminiitty Oy:n käyttöön, kun uusissa tiloissa on tarkoitus kevään ja kesän 2021 aikana aloittaa uudenlaista tuotannollista toimintaa. Näistä Tamminiitty kertoo myöhemmin lisää.
Me SERCO -tuotteiden valmistajana vuokraamme uusista tiloista lisää lämmintä varastointitilaa. ”Tämä helpottaa suuresti meidän varastointihaastetta, joka on kasvanut lisääntyneen myynnin myötä viimeisen vuoden aikana. Olemme joutuneet paljon varastoimaan valmiita koneita taivasalla, koska nykyinen katettu tila on kaikki tuotannon käytössä. Nyt saamme muun muassa loppuvuodesta / alkuvuodesta tehtävät harjauslaitteet lämpimään varastoon odottamaan kevään harjaussesonkia. Tämä parantaa entisestään varastoitavien laitteiden laatua. Aurinkokaan ei pääse niin paljon haalistamaan ja hapertamaan laitteita, vaikka ei se mikään suuri ongelma ole tähänkään asti ollut.” Juha-Pekka kuvailee.
Tämän myötä: Laadukkaita SERCO -työlaitteita arjen sankareille nyt ja tulevaisuudessa!
”Kiitos Serco -tuotteiden ja -asennuspalvelun, meillä on tosi tehokas pesuyhdistelmä käytössä.
Olemme 40v. vanha perheyritys ja urakoimme Kaarinassa, sekä maanrakennusta että kiinteistönhoitoa. Ostimme aikanaan huutokaupasta SERCOn Aaro RW katupesurin pesutykillä varustettuna ja Valion tehtaalta vanhan säiliön. Kiikutimme nämä Sercon tehtaalle asennukseen. Sercolta mukaan liitettiin tehokas pesupumppu. Kaikki muutostyöt onnistuivat hyvin. Ei ole mitään valittamista. Tämä asennettu kokonaisuus on kyllä hyvä yhdistelmä pesutöihin. Pesutykin myötä ei paljon tarvitse jalkautua, kun mm. kanttikivien reunat saa kätevästi hytistä käsin putsattua.
Lisäksi arvostamme suuresti sitä, että voimme luottaa Sercon varaosapalveluun. Varaosia löytyy hyvin ja nopeasti suoraan tehtaan varastolta. Tämä ei ole itsestään selvää nykyään varsinkaan laitteissa, jotka valmistetaan Suomen rajojen ulkopuolella. Olen tilannut pari kertaa mm. magneettiventtiilejä Sercon pesuriin. Jokaisen pienyrittäjän kannattaisi valita suomalainen ja halvimman sijaan mieluummin hiukan kalliimpi laadukas, koska halpa ja hyvä ei vain kulje käsi kädessä. Serco -tuotteet ja -palvelut ovat kokonaisuutenaan laatutietoisen valinta.”
Henrik Kosonen,
Kiinteistö- ja öljypoltinhuolto Juhani Kosonen Oy:stä, tunnetaan nykyään myös Kosonen Group nimellä.