Ei aurakuski kiitoksella elä – mutta se lämmittää pirusti!

Teet niin tai näin, aina joku pahoittaa mielensä. Sitä joko auraa liikaa, liian vähän tai sitten on asialla ihan väärään aikaan. Puhumattakaan siitä, että sen tekee liian kovaäänisesti. Niinhän se on, ettei monikaan osaa olla tyytyväinen siihen mitä on. Mutta kun jotain menettää, niin sitten sen vasta tajuaa. Olipa kysymys terveydestä tai hyvästä aurakuskista.

Raikas talvisää, on lunta tulvillaan. Ei kyllä laulata, saatikka naurata. Eilen piti olla välipäivä lumentulosta, mutta niin vaan sitä tuli taivaalta tuntikausia ja piti mennä vapaapäivän sijaan auraamaan. Ja kyllähän sitä päivän päätteeksi ylpeänä katselee, kuinka siistiä jälkeä omalla sieppariauralla tulee. Ilman meitä auraajia olisi monen ihmisen arki paljon hankalampaa.

Kun on aurannut kiinteistöjen pihoja ja teitä jo parikymmentä talvea, on ehtinyt nähdä lähes kaiken: kuumentuneet tunteet, valitukset aurausvalleista, ahtaalle vedetyt urakkasopimukset ja sen, miten lumen voima yllättää vuosi toisensa jälkeen. Onneksi meidät aurakuskit on varustettu hyvällä huumorilla ja itseironialla! Mikään ei ole parempaa terapiaa kun käydä läpi päivän tapahtumia toisen aurakuskin kanssa.

Sitten yhtenä päivänä sekin ihme tapahtui, että koneen ikkunassa oli kortti, jossa luki: ”Hei! Kiitos, kun olet jaksanut yökaudet aurata, että pääsemme aamulla töihin ja lapset kouluun. Tämä järkyttävä lumentulo on vienyt sinut äärirajoille. Yritä muistaa myös levätä, me tarvitsemme sinua.” Kyllähän tämä lämmitti mieltä ja tuli melkein tippa silmään.

Minusta tämä työ ei sula hukkaan, sillä on monille merkitystä – ainakin hetken. Mukavaa olla sillä lailla sankariainesta.

Aurausterveisin,

Kalevi Pohjanmaalta

P.S. Ja hyvä ihminen, hanki heijastin. Sen halvempaa henkivakuutusta et saa!